Kotimainen syöpätutkimus on yhä enemmän hyväntekeväisyyden varassa. Tämä käy ilmi Syöpäsäätiön keväällä 2018 teettämästä kyselytutkimuksesta. Syöpätutkimuksen julkinen rahoitus on vähentynyt ja yliopistolta saatavan perusrahoituksen saaminen on vaikeutunut.

Kun tutkimustuloksia saadaan kotimaassa, uudet hoitoratkaisut on mahdollista saattaa käytäntöön viiveettä suomalaisen syöpäpotilaan hyväksi. ”Sitoutuneiden lahjoittajien avulla syöpätutkijat voivat jatkaa työtänsä syövän voittamiseksi. Jos tutkimus saa jatkua on täysin mahdollista, että jo seuraavat sukupolvet saavat elää maassa, jossa kukaan ei kuole syöpään, sanoo Syöpäsäätiön pääsihteeri Sakari Karjalainen.  ”Juuri tästä syystä kuukausilahjoittajat ovat mittaamattoman arvokkaita”.

Syöpäsäätiön kuukausilahjoituskampanjan kampanjakasvoksi ryhtyi Salatut Elämät –suosikkisarjasta tunnettu näyttelijä Jasmin Hamid, joka on itse ollut Syöpäsäätiön kuukausilahjoittaja yli kuusi vuotta.

”Tulee hyvä mieli jos voin kannustaa myös muita Syöpäsäätiön kuukausilahjoittajiksi. Jo pienellä kuukausittaisella summalla on vaikutusta ja uusista tutkimustuloksista voi olla hyötyä meistä kenelle tahansa”, Hamid kertoo. Onneksi jokainen meistä voi vaikuttaa tutkimusrahoituksen määrään ja täten parempiin ja tehokkaampiin hoitoihin, Hamid lisää.

Syöpäsäätiön kuukausilahjoittajana olet mukana tutkimusmatkalla, joka pelastaa henkiä. Kuukausilahjoittajaksi voi ryhtyä kätevästi Syöpäsäätiön verkkosivuilla täältä.