”Muistolahja on digiajan vastaus läheisensä menettäneen huomioimiseen”, kertoo asiakkuuspäällikkö Asta Merenmies Syöpäsäätiöstä.

Muistolahjaan sisältyy kaunis osanottotervehdys, jonka voi lähettää itse tai Syöpäsäätiön kautta postitse edesmenneen omaisille. Syöpäsäätiön verkkosivuilla voi valita kuvan ja muokata osanottotervehdyksen sisällön.

Uusi muistolahja on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Vastaava tuote – Minnesgåvan –  on suosittu Ruotsissa Cancerfondenilla. Ruotsinkieliset ovatkin jo vuosia kyselleet Syöpäsäätiöltä vastaavaa tuotetta.

”Samalla kun tehtävämme on kertoa syöpätutkimuksen edistymisen tuomasta toivosta, on meidän ymmärrettävä surun kohtaamista ja tarjottava uusia tapoja siihen. Osanotto kertoo läheisensä menettäneelle muiden välittämisestä ja tuo lohtua omaisen menettäneelle”, Merenmies kertoo.

”Moni on kaivannut kaunista tapaa, jolla kertoa osanotostaan surun kohdanneelle. Uusi Muistolahja madaltaa kynnystä lähettää osanotto. Uskomme, että monet arvostavat mahdollisuutta muokata osanottoviesti mieleisekseen. Perinteiset värssyt ja kuva-aiheet eivät miellytä kaikkia.”

Perinteinen postitettava muistoadressi on edelleen suosittu osanoton ilmaisun väline. Syöpäsäätiölle kertyy myös adressimyynnistä tuloja.

Syöpään kuolee yhä 33 ihmistä päivässä. Syöpäsäätiö on merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja. Se toimii lahjoitusvaroin voittaakseen syövän. Kun Syöpäsäätiö perustettiin 70 vuotta sitten, vain yksi kolmesta syöpään sairastuneista selvisi. Nykyään kaksi kolmesta selviää.

Lisätiedot:

Syöpäsäätiön lahjoittajapalvelu, puh. 09 1353 3286, lahjoitukset(at)cancer.fi

Siirry muistolahja-sivulle >>>