Ensi vuonna erityisesti kansallisten osaamiskeskusten (syöpäkeskus, genomikeskus, neurokeskus, lääkekehityskeskus sekä biopankkien yhteinen toimija) rahoitus sekä valtion rahoitus terveydenhuollon yksiköille yliopistotasoiseen tutkimukseen (ns. VTR-rahoitus) ovat avainasemassa siinä, millaisia mahdollisuuksia on kliinisen tutkimuksen teolle.

Esitetty rahoitus kansallisille osaamiskeskuksille ei riitä vastaamaan niihin kohdistettuihin odotuksiin. Perustettaessa kansallisia osaamiskeskuksia tulisi varmistaa riittävin resurssein, että niillä on todellisia mahdollisuuksia toteuttaa tehtäviään. Tähän tarvitaan lisää määrärahoja.

VTR-rahoitus on keskeinen kliinisen tutkimuksen mahdollistaja. Rahoitus on pudonnut liki neljännekseen parissakymmenessä vuodessa. Kuitenkin sairaaloissa ja terveyskeskuksissa tehtävä tutkimus palvelee suoraan suomalaisia potilaita. Mitä enemmän tutkimusta tehdään, sitä parempaa hoitoa potilaat saavat.

Teimme Syöpäjärjestöjen, Duodecimin, Lääkäriliiton ja Lääketeollisuuden yhteisen lausunnon eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle sekä valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaostolle ja vetosimme lisärahoituksen puolesta. Lausunto on luettavissa täällä.