Taloudellinen tuki

Lapsen sairastuminen syöpään aiheuttaa perheelle paitsi huolta, myös kuluja ja tulonmenetyksiä. Perheet tarvitsevat taloudellista tukea, jotta pystyvät hoitamaan lasta ja kustantamaan esimerkiksi matkoja kotipaikkakunnalta sairaalaan.

Syöpäsäätiö tukee perheitä, jotka ovat joutuneet vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen lapsen syöpäsairauden vuoksi.

Syöpäsäätiön myöntämä avustus ei kata kaikkia sairaudesta aiheutuvia kuluja, mutta sillä voi olla suuri vaikutus perheen hyvinvointiin ja mielialaan.

Perheet voivat hakea avustusta sairaaloiden syöpäosastojen sosiaalityöntekijöiden kautta. Avustuksen käytölle ei ole asetettu ehtoja, vaan sen voi käyttää parhaaksi katsomallaan tavalla lapsen ja koko perheen hyvinvoinnin hyväksi. Vuosittain avustusta saa nelisenkymmentä perhettä.

Auta lapsiperheitä vaikeassa tilanteessa:

Tee lahjoitus tilisiirtona tilille FI20 2344 1800 0032 29, viitenumero 2202.

Syöpäsäätiö myöntää taloudellista tukea myös aikuisille syöpään sairastuneille, jotka ovat joutuneet vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen sairauden vuoksi. Tukea haetaan sairaaloiden syöpäosastojen sosiaalityöntekijöiden kautta.

 

Paytrail käyttöehdot