Tutkimusmatkalla: Syöpätutkija Päivi Lähteenmäki

Syöpätutkija, lastentautien ja lasten hematologian erikoislääkäri Päivi Lähteenmäki vastasi kuuteen kysymykseen, jotka koskevat hänen omaa matkaansa syöpätutkijaksi. Päivi on myös Turun yliopistollisen keskussairaalan lasten ja nuorten veri- ja syöpätautien hoidon vastuualuejohtaja.

  1. Mistä syöpätutkimuksessa on pohjimmiltaan kysymys?

Riippuu toki erikoisalasta ja tutkijan fokuksesta. Osa on perustutkimusta, joka pohjimmiltaan kai tähtää esimerkiksi syövän synnyn tai etenemisen selvittämiseen tai uusien hoitokohteiden löytämiseen. Kliinisessä tutkimuksessa taas voi polttopisteessä olla hoitojen vertailu tai uuden hoidon testaaminen tai, kuten omissa tutkimuksissani, syövän ja sen hoitojen aiheuttamien myöhäisvaikutusten kartoittaminen ja keinojen etsiminen haittojen minimoimiseksi. Syöpätutkimukseen kuuluu myös psykososiaalinen tutkimus eli potilaiden ja heidän läheistensä elämänlaadun ja annetun sekä koetun tuen parantaminen.

  1. Miksi haluat olla tehdä tutkimusta?

Koen jo virkavelvollisuudeksenikin sen, että olen mukana kansainvälisissä verkostoissa kehittämässä lasten ja nuorten syöpäsairauksien hoitoja. Pidän myös tärkeänä sitä, että potilaiden polkua syöpähoitojen läpi ja myöhemmin elämässä voitaisiin helpottaa sillä, että tiedetään, minkälaisista tukimuodoista tai interventioista toisaalta hoitojen aikana ja toisaalta myöhemmin elämässä olisi todellista hyötyä.

  1. Milloin tiesit, että haluat tutkijaksi? Oliko päätös itsestään selvä vai pidempi prosessi?

Liityin jo toisen vuoden lääketieteen opiskelijana mukaan lasten syöpätiimiin, ensin niin sanottuihin harrastetöihin ja jatkossa tekemään syventäviä opintoja. Tuolloin pääsin mukaan pieneen ryhmään, joka alkoi selvitellä lapsen kipuun ja toimenpidepelkoihin liittyviä asioita ja pian tämän jälkeen syöpähoitojen myöhäisvaikutuksia. Aihepiiri oli 1980-luvun alussa vielä kovin uusi ja pääsin siis käsiksi tutkimusaiheeseen, jossa on riittänyt tutkittavaa ja selvitettävä aivan näihin päiviin asti. Päätös oli siis tavallaan itsestään selvä, koska aihe vei mukanaan jo opiskeluaikoina.

  1. Mitkä ovat olleet urasi kohokohtia joko tutkijana tai kliinisessä lääkärin työssä? Mitä niihin pääseminen on edellyttänyt?

Kliinisessä työssä kohokohtia ovat olleet mahdollisuus valmistua lasten veri- ja syöpätautien erikoislääkäriksi ja saada myöhemmin vetovastuu yliopistosairaalan tämän alan yksiköstä. Ehdoton oman kliinisen uran kohokohta oli Syöpäjärjestöjen ”Vuoden syöpälääkäri”-tunnustus, jonka alullepanijoita tietääkseni olivat potilaat, heidän perheensä ja myös työtoverini.

Toinen tärkeä saavutus on ollut mahdollisuus edistää lapsena ja nuorena syövän sairastaneiden myöhäisseurannan järjestämistä Suomessa. Tutkijanurallani mieleenpainuvinta on ollut eräs iso kansainvälinen kokous, jossa pääsin pitämään esityksen tutkimusryhmämme tuloksista suurten kansainvälisten tutkimuskeskusten puhujien rinnalle sillä perusteella, että olimme ensimmäinen ryhmä, joka oli aloittanut interventiotutkimuksen myöhäisvaikutusten aiheuttamien haittojen lieventämiseksi. Kohokohtia ovat toki olleet myös kaikki väitöstilaisuudet, joissa oman ryhmämme nuoret tutkijat ovat ansiokkaasti puolustaneet aikaansaannoksiaan.

Luulen, että noita kohokohtia olen päässyt kokemaan nimenomaan siksi, että tästä työstä on tullut minulle myös mieluisa ”harrastus”.

  1. Miltä tutkimuksesi tulevaisuus näyttää? Mikä on suurin tavoitteesi tutkimustyösi osalta?

Olen luottavainen sen suhteen, että tämän alan tutkimus myös omalla kampuksellamme jatkuu, koska ryhmämme nuoret tutkijat näyttävät haluavan jatkaa kliinisen uran lisäksi myös tutkijoina ja uusia ideoita syntyy. Verkostoituminen oman maan rajojen sisällä ja erityisesti Pohjoismaissa näyttää avaavan myös itselleni vielä mahdollisuuksia käyttää asiantuntemustani suurempia potilaskohortteja hyödyntäviin hankkeisiin. Niiden kautta toivottavasti voisimme löytää sellaisia myöhäisvaikutuksille altistavia tekijöitä, joita voitaisiin huomioida jo syöpähoitoja suunniteltaessa. Eli yksilöllisten riskitekijöiden tarkemmalla tunnistamisella ja niihin perustuvalla hoidon räätälöinnillä voitaisiin kenties turvata potilaille parempaa aikuisiän terveyttä ja elämänlaatua.

  1. Moni ajattelee, että valtio tukee syöpätutkimusta riittävästi eikä lahjoituksia tarvita. Mitkä ovat terveisesi lahjoittamista harkitsevalle henkilölle?

Sekä perus- että kliininen tutkimus ovat käytännössä lähes täysin riippuvaisia eri säätiöiltä anottavasta, erittäin kilpaillusta apurahoituksesta.  Vaikuttavan tutkimuksen edellytys on riittävän iso ja monipuolinen tutkijaryhmä pysyvine infrastruktuureineen ja tällaisen kokonaisuuden ylläpitäminen on käytännössä lähes mahdotonta, jos ja kun melkeinpä vuosittain ryhmän rahoitus on katkolla.

Usein tutkimusryhmän johtajan työajasta merkittävä osa kuluu siihen, että etsitään mahdollisia rahoittajatahoja ja apurahalähteitä ryhmän tulevaisuuden varmistamiseksi ja aikaa innovointiin ja työn edistämiseen jää haluttua vähemmän. Erityisesti kliinisen tutkimuksen mahdollisuuksia varmasti parantaisi, jos yliopistoihin tai yliopistosairaaloihin saataisiin merkittävästi enemmän niin sanottuja 50%/50% virkoja: Näissä kliinisiä taitoja voisi pitää yllä ja kehittää toimimalla oikeassa erikoislääkärin virassa ja toisaalta puolet ajasta voisi tehdä merkittävää tutkimustyötä, jos lahjoitusvaroja tällaisten tutkijatoimien ylläpitämiseen löytyisi riittävästi. Tällaiset toimintamallit edistäisivät varmasti myös perus- ja kliinisen tutkimuksen välistä vuoropuhelua ja koituisivat siten potilaiden parhaaksi.

Lähde sinäkin tutkimusmatkalle, joka pelastaa henkiä. Liity Syöpäsäätiön kuukausilahjoittajaksi täältä >>>

Paytrail käyttöehdot