Mia ja Janiina saivat rintasyöpädiagnoosit syksyllä 2017. Molemmat esiintyvät Roosa nauha 2018 -kampanjavideossa kasvoillaan ja he tukivat keräystä monin tavoin koko syksyn ajan. Mitä heille kuuluu tänään, 18.1.2019?

”Saimme kunnian osallistua syksyn 2018 Roosa nauha –kampanjaan monin tavoin. Kannoimme läpi lokakuun Roosa nauhaa ylpeydellä rinnassa ja ostimme innolla erilaisia kampanjatuotteita tukeaksemme keräystä mahdollisimman paljon. Annoimme kasvomme nuorten naisten rintasyövälle olemalla osana kampanjavideota ja vallan hämmästyimme kuinka moni tuon johdosta tuli meidät tunnistettuaan juttelemaan ja ilmaisemaan tukensa.

Oli puhtaan voimaannuttavaa saada olla osana tätä kampanjaa ja koimmekin, että jos voimme edes yhdelle ihmiselle välittää viestin kuinka tärkeää on tutkia säännöllisesti omia rintojaan, olemme tehneet jo paljon. Osaltamme keräyskuukausi huipentui siihen, että pääsimme kutsuvieraina yleisöksi Roosa nauha Tanssii Tähtien Kanssa –ohjelman kuvauksiin. Ilta oli hyvin tunteikas ja ikimuistoinen –  eikä vähiten sen vuoksi, että saimme laulaa Lauri Tähkän mukana: ”mä en pelkää!”

Viime syksyn Roosa nauha –keräyksellä kerättiin ennätykselliset 2,3 miljoonaa euroa syöpätutkimukselle ja syöpäpotilaiden tueksi. Olemme aivan äärettömän kiitollisia tästä!

Tällä hetkellä meidän molempien ensimmäiset vuosikontrollit ovat ohi ja saimme niistä puhtaat paperit. Olemme molemmat palanneet työelämään ja keränneet voimia pikkuhiljaa takaisin rankan syöpävuoden jäljiltä. Lisätutkimukset jatkuvat vielä mahdollisten geenivirheiden vuoksi.

Elämä alkaa olla taas täyttä elämää kaikkine iloineen ja suruineen. Emme enää ajattele syöpää päivittäin, mutta jotain on silti pysyvästi muuttunut: tiedämme, että olemme saaneet jatkaa elämää valtavan hyvien syöpähoitojen vuoksi. Juuri siitä syystä tulee Roosa nauha –kampanja olemaan aina hyvin henkilökohtainen ja tärkeä meille ja olemme kiitollisia jokaiselle ihmiselle, joka on keräykseen osallistunut!

Terveisin Mia ja Janiina”

Mian ja Janiinan ensimmäisen tarinan voit lukea täältä.

Roosa nauha 2018 rikkoi taas ennätyksen: 2,3 miljoonaa naisten syöpien tutkimukseen >>