Pekka Tetriltä leikattiin pahanlaatuinen aivokasvain vuoden 2012 lopussa. Sen jälkeen hän on kerännyt Syöpäsäätiölle rahaa kävelytempauksilla, joista pisin on ollut kävely Turusta Ouluun.

”Syöpään ja varsinkin aivokasvaimiin liittyy paljon myyttejä: ajatellaan, että ihmiset muuttuvat, persoonallisuus vaihtuu ja ihmisestä tulee jotenkin huonompi tai että hän ei kykene tuntemaan tai ajattelemaan enää normaalisti. Kaikki kuitenkin riippuu aivovamman laadusta, sijainnista ja monesta muustakin asiasta. Automaattisesti ei ikinä tulisi olettaa mitään. Haluan itse toimia esimerkkinä: me syöpäpotilaat olemme ihan samanlaisia kuin muutkin, mutta meillä on jokunen kivinen kokemus takana.

Itselleni pahinta syövässä ei ollut syöpä. Pahinta oli huomata että osa ”ystävistä” ei kertaakaan tullut edes kahvilla käymään. Lisäksi avioliittoni päättyi. Kaiken keskellä se oli rankka tilanne, joka jää tietysti vaivaamaan myös toipumisen jälkeenkin. Toisaalta uusia ystäviä tuli tilalle. Syöpä siis opettaa ja potkii pois kaikki ne, jotka eivät ole oikeita ystäviä ja pitää ne, jotka ovat.

Voisin sanoa vinkkinä syöpään sairastuneiden ystäville ja tuttaville, että ei tarvitse tehdä tai suunnitella mitään erityistä.

Mene vaan katsomaan sairastunutta ja selvitä, voisitko auttaa vaikka siivoamalla, tuomalla kahvia, tai voisitteko käydä yhdessä ulkona tai syömässä. Sillä pääsisi moni sairastunut todella pitkälle.

Syövästä selviytymisen jälkeenkin on haasteita; kun elää pari vuotta ”varman kuoleman” kanssa ja sitten se ei tulekaan, voi olla aika kummallisessa tilanteessa. Lehdissä isoimmat otsikot tuntuu saavan ne uutiset, joissa kerrotaan, että joku julkisuudenhenkilö sairastui syöpään ja kuolee pian, tai että jonkun syöpä uusiutui. Harvemmassa ovat hyvät uutiset. Haluankin viestiä ihmisille, että nykypäivänä on hyviä lääkkeitä, jotka parantaa olotilaa ja pidentävät elinikää.

Syövänkin kanssa voi elää suhteellisen normaalisti: itse jatkoin väitöskirjani tekemistä ja olin töissä. Väkisin ei tarvitse yrittää, mutta ei kannata luovuttaakaan.

Myös Syöpäsäätiölle tekemissäni varainhankinta-kävelyissä haluan toimia esimerkkinä siitä, että todennäköisyyksiä vastaankin voi onnistua: en ole todellakaan mikään atleetti.  Aika pitkälti kävelymatkojen onnistuminen onkin kiinni rohkeudesta, sinnikkyydestä ja lievästä hulluudesta. Kaduttaisi, jos jättäisi kesken − ihan kuten syöpähoitojen ja muidenkin asioiden kanssa.

Pitkässä kävelyssä, esimerkiksi vuonna 2015 tekemässäni kävelyssä Turusta Ouluun, joutuu luottamaan asioiden järjestymiseen ja muiden apuun, kun on vaikka kuukauden yksin eikä tiedä esimerkiksi missä on yötä.  Suomalaiset ovat yllättävän avoimia ja avuliaita, kunhan itse uskaltaa pyytää apua ja olla avoimena. Parasta kävelyissä onkin kohdatut ihmiset.

Sitä paitsi, kävely on mukavaa, ja sitä kannattaa tehdä vaikka ei olisikaan sairastunut koskaan mihinkään.

Kävellessä tutustuu ympäristöön eri tavalla: autolla ja pyörällä kulkee niin paljon nopeampaa, ettei ehdi huomata asioita. Toisaalta jää aikaa enemmän asioiden miettimiseen ja itsetutkiskeluun.

Jos halutaan panostaa tulevaisuuteen, niin syöpätutkimus kannattaa aina. Verkosta löytyy nykyisin ties minkälaista uskomushoitojen suosittelijaa, mikä voi sekoittaa juuri diagnoosin saaneen henkilön pään.  Haluaisinkin korostaa, että kannattaa lahjoittaa rahaa mieluummin tieteelliseen tutkimukseen kuin vaikka uskomustuotteisiin, joista ei ole tieteellistä näyttöä.”

Pekka, 36 vuotta

Kiinnostaako sinua kerätä varoja syöpätutkimukselle? Oma keräyspotti on helppo tapa kannustaa kaverit ja tuttavat hyvälle asialle: keräyspotin voi perustaa kannustamaan urheilusuoritusta, juhlien kunniaksi tai ilman erityistä syytä.

Lue lisää >>>