Aggressiivista imukudossyöpää sairastanutta Leena Ruotosta auttoi läheisten tuen lisäksi tutustuminen sairaudesta kertovaan tietoon.

Leena:

”Minulla todettiin vatsan alueella syöpä, joka määriteltiin ensiksi munasarjasyöväksi. Lääkärit totesivat, että mitään ei ole tehtävissä, koska syöpä oli niin laajalle levinnyt. Munuaiset lakkasivat toimimasta ja minut siirrettiin syöpäosastolle terminaalihoitoon. Kun munuaiset eivät toimi ja dialyysia ei voida antaa, ei ihmisellä ole kuin pari päivää aikaa.

Olin niin huonossa kunnossa, että tavallaan kuolemantuomio tuntui jopa järkevältä. Toisaalta päässä kävi myös täysin banaaleja ajatuksia: Olin juuri ostanut kaksi 8 kilon säkkiä pyykinpesuainetta, ja harmittelin, että nyt jää sekin käyttämättä.

Diagnoosini kuitenkin muuttui: koepalan tultua syövän todettiin olevan aggressiivinen imukudossyöpä, joka olisi hoidettavissa. Jälkikäteen ajateltuna tuo ajanjakso tuntuu edelleen dramaattiselta, koska niin paljon tapahtui lyhyessä ajassa. Nyt osaan pitää sitä myös jännittävänä elämänkokemuksena.

Sain yhdistelmälääkitystä ja hoidot onnistuivat kohdallani täydellisesti. Rankkaa se kyllä oli, erityisesti suu oli hyvin kipeä ja oli vaikea syödä. Jaksoin kuitenkin käydä lenkillä joka päivä kaksi kertaa ja lukea kirjoja.

Minulla on luottavainen elämänasenne ja olen hyvin tiedonhaluinen. Kaikki sairaudestani saamani tieto auttoi minua, samoin muiden samaa sairautta sairastaneiden blogit. Itsekin kirjoitin blogia. Meitä oli noin 10 naisen porukka, joka luki ja kommentoi toistensa blogeja ja lopulta tapasimme myös todellisuudessa. Siitä tuli tärkeä tuki. Olisin kyllä kaivannut lisääkin vertaistukea. Olen itse kouluttautunut vertaistukihenkilöksi − haluan auttaa, kun en itse saanut ehkä niin paljoa vertaistukea kuin olisin tarvinnut.

Olen saanut puhtaat paperit, mutta tietysti edelleen mietin, että onkohan kaikki hyvin.

Syöpäni uusiutuminen on jo hyvin epätodennäköistä, mutta tutkin asiaa aika paljon ja luen siihen liittyviä artikkeleita. Tiedän kuitenkin, että syövästä voi parantua ja hoidot kehittyvät koko ajan. Kokemuksesta voin sanoa, että hyvinkin sairas ihminen voi kuntoutua ihan täysin.”

Miesystävä Leo:

Koko juttu tuli niin yllättäen. Olimme Jyväskylässä kulttuuritapahtumassa ja päätimme kävellä kotiin. Leena ei yhtäkkiä jaksanutkaan liikkua. Tuon illan jälkeen tapahtumat etenivätkin hyvin nopeasti: Leena meni työpaikkalääkärille, ja sieltä hänet lähetettiin sairaalaan tutkimuksiin.

Syöpädiagnoosin kuuleminen oli hurjaa. Asiat tapahtuivat nopeasti, ja oli niin paljon järjesteltävää, että jotenkin vain juoksin perässä. Leena yritti tiukasti kuntoutua vaikka hän selkeästi viihtyi hyvin sairaalassa, koska siellä oli mukavat lääkärit ja hoitajat. Enkä ihmettele, minustakin syöpäosastolla oli turvallinen tunnelma. Kotiutuminen oli kuitenkin tärkeää, koska kuntoutuminen lähti silloin selkeästi nopeammin liikkeelle.

Leenan ollessa kotona minä olin vastuussa ruoanlaitosta ja toin Leenalle ruoan joka päivä kello 11 ja 17 ruoan. Leena halusi myös töihin mahdollisimman nopeasti, mikä varmasti auttoi paranemisessa.

Syövän jälkeen oli sellainen parin vuoden jännitys, että tuleeko se takaisin. Vasta myöhemmin olen osannut rauhoittua asian suhteen.”