Sauli ja Saana Koskinen: ”Iskää on ihan kamala ikävä”
Sauli ja Saana pystyivät aina nojautumaan isäänsä, mutta nyt he ovat omillaan. Koskisten perhe hoiti yhdessä isää loppuun asti kotona. Iloiset muistot yhteisistä hetkistä kannattelevat tänäkin isänpäivänä.
Sauli Koskinen peri isältään hyvän itsetunnon, Saulin sisko Saana Koskinen puolestaan temperamenttisen luonteen ja kunnianhimon. Sisarukset kuvailevat, että isä oli persoona isolla P:llä, joka eli nollasta sataan.
”Mä aina mietin, että en haluu olla yhtään samanlainen kuin iskä, mutta lopulta olinkin sitten ainoa, joka sai täysin sen luonteen”, Saana paljastaa.
Isänpäivä ilman iskää
Vuonna 2017 Saana vietti lokakuuta Las Vegasin lämmössä kantaen huolia omasta elämästään. Hän soitteli isänsä kanssa ja isä oli huolissaan Saanan murheista. Saana oli ”haihatellut menemään viime aikoina”, joten nyt hän päätti pysähtyä ja kirjoittaa isälleen kirjeen lähestyvän isänpäivän kunniaksi. Hän sanoi kirjeeseen kaiken sen, mitä hän isästään ajatteli ja mitä hänessä arvosti.
”Me oltiin sovittu, että kun iskä on lukenut kirjeeni, me mennään yhdessä illalliselle viettämään laatuaikaa yhdessä. Valitettavasti emme ehtineet toteuttaa sitä ravintolassa, koska isä sai yllättäen syöpädiagnoosin. Lopulta kokkasin iskälle kotona”, Saana muistelee.
Koko kesän grillijuhla
Koskiset hoitivat isäänsä kotona koko sairauden ajan.
”Iskä aina sanoi, että hänen mielestään musiikki on turhaa ja hän voisi elää ilmankin sitä. Minulle musiikki on puolestaan koko elämäni. Kerran iskä esitti spontaanin toiveen, että hän haluaisi kotona grillijuhlat, jossa olisi musiikkia. Olin aivan ihmeissäni”, Saana kertoo hämmästellen.
”Grillibileet järjestettiin ja sen jälkeen iskä toivoi juhlia läpi kesän – ja niitähän järjestettiin. Tärkein tavoite kotihoidossa oli, että jokainen iskän kanssa vietetty päivä olisi maailman paras päivä”, Sauli korostaa.
Iskä sai rauhan
Isän viimeisenä päivänä Saana heräsi poikkeuksellisesti jo todella aikaisin, jopa ennen Saulia. ”Istuin mun sängyn reunalla ja Sauli kysyi multa herättyään, mikä mulla on. Mä sanoin, että musta tuntuu, että iskä jättää meidät tänään.”
Saanan aavistus kävi toteen. Jokainen perheestä sai kuitenkin hyvästellä isän rauhassa ja he saivat käsitellä surua yhdessä.
Surutyöstä käytännön järjestelyihin
”Kun tällainen menetys tapahtuu, sitä ei etukäteen tajuakaan, kuinka paljon siitä tulee käytännön asioita hoidettavaksi. Välillä on tuntunut, että surutyölle ei ole löytynyt yhtään aikaa. Viralliset asiat täytyy priorisoida ensin ja se tuntuu välillä jopa röyhkeältä”, sisarukset kuvailevat väsyneenä.
Hyvä puoli on toisaalta se, että jotain on pakko tehdä, eikä voi jäädä tilanteeseen makaamaan.
Me neljä ja iskä
Sauli on helpottanut omaa taakkaansa puhumalla avoimesti, Saana puolestaan musiikilla ja urheilulla. Perheen tuki on myös ollut korvaamaton voimavara. Koskisen sisarukset ovat aina olleet keskenään läheisiä, mutta tämä kokemus lähensi heitä entisestään.
”Jo ennen sairastumistakin iskä oli kaikista onnellisimmillaan silloin, kun me kaikki neljä lasta oltiin yhdessä hänen kanssaan. Luulen, että iskälle kaikkein tärkeintä viimeisillä hetkillä oli se, että me järjestimme niitä yhteisiä juhlia ja koko perhe oli hänen vierellään loppuun saakka”, Sauli lopettaa.
Teksti: Sara Salo
Kuva: Jaakko Lukumaa