Miska Haakana on hauska nuori mies, jolle on tärkeää luoda hyvää tunnelmaa ympärilleen. Hän on aina halunnut saada ihmiset nauramaan.

”Jos minulla on huono päivä, selviydyn siitä huumorin avulla. Siten, että ihmiset ympärilläkin ovat normaalisti”, Miska kertoo.

Hiljaisuuden muuri murtuu

Miska osallistui Selviytyjät Suomi -ohjelmaan. Miska ei ollut ajatellut puhua äidistään ohjelman kuvauksissa, mutta sitten se vaan tapahtui.

”En ole koskaan puhunut äidin kuolemasta, koska se on niin vaikeata. Selviytyjät Suomi -kuvauksissa oli kuitenkin helppo avautua, kun kaikki olivat yhdessä.  Uskon, että monet kavereistani, jotka näkivät sen jakson, yllättyivät”, Miska sanoo.

”Nyt asian kanssa on pakko olla avoimempi, koska se tuli ilmi. Haluan kyllä avautua enemmän ja kuulla myös muiden ihmisten tarinoita.”

Nyt puhutaan asioista, joista Miska on vaiennut kymmenen vuotta.

Äiti ei ehtinyt jouluksi kotiin

”Kaikki tapahtui yllättäen. Olin neljännellä luokalla, kun äiti teki puutarhahommia ja häntä alkoi yhtäkkiä koskemaan päähän. Sitten äiti kaatui,” Miska aloittaa. ”Pian sen jälkeen tuli diagnoosi aivosyövästä.”

Hoidot alkoivat ja jossain vaiheessa iloittiin, että syöpä oli saatu pois. Se tulikin takaisin.

Kotiin tuotiin äitiä varten sairaalasänky. ”Lääkitys oli niin kova, että äiti tarvitsi koko ajan jotain makeaa.  Hain hänelle joka päivä samoja makeita nougatpatukoita lähi-Siwasta”, Miska muistelee.

Äidin piti tulla jouluksi kotiin, mutta hän menehtyi kaksi päivää ennen jouluaattoa. Miskalle se oli kova pala: ”Olin vihainen. Sairaalasta oli sanottu, että saisimme viettää joulun yhdessä.” 

Pieni poika sulkeutuu

Äidin kuoleman jälkeen Miska sulkeutui huoneeseensa.

Samalla hän päätti, että tästä aiheesta hän ei puhu: ”Kun joululoman jälkeen palasin kouluun, hämmästyin kun opettaja kysyi, että kerrotaanko tapahtuneesta muille vai pidetäänkö kuolema salaisuutena. Sanoin, että asiasta ei saa sanoa mitään kenellekään.”

Tuli vaikeita hetkiä.  ”Silloin sanoin itselleni, että nyt vaan mennään eteenpäin”, Miska toteaa.

Ihmiset yrittivät auttaa, mutta pieni poika ei ottanut apua vastaan. ”En tiennyt silloin mistään mitään”, hän myöntää. ”Olen ollut aika tonttu. Hyvä kun ihmiset osaavat vihdoin puhua vaikeista asioista, mutta pitäisi itsekin opetella se taito jossakin rakosessa”.

Elämässä saa mennä eteenpäin

Miskalla on nyt kaikki hyvin. ”Olen edelleen se pönttö, joka tekee huvin vuoksi huonoja videoita. Jostain syystä ne kiinnostavat ihmisiä. Elämä on siistiä”, hän nauraa.

”Se yhä ihmetyttää, kun joku kysyy miltä tuntuu olla kuuluisa. Ei kai Suomessa voi olla kuuluisa – ainakaan jos ei ole omaa suihkulähdettä ja bodyguardeja.”

Äidin ansiosta Miska tarttui aikoinaan kameraan. ”Äiti oli spontaani ja menevä tyyppi, joka dokumentoi kaiken. Hänellä oli aina kamera kädessä”, Miska muistelee. ”Meillä oli tapana myös lyödä vetoja, vaikka siitä kumpi pystyy olemaan kauemmin syömättä mitään makeaa. Löysin kerran äidin karkkikätkön ja äiti joutui tarjoamaan minulle siitä hyvästä ison jäätelöannoksen”.

Miska on huomannut, että elämässä voi mennä eteenpäin ja olla iloinen, vaikka taustalla olisi suuri suru.

”Joku päivä teen kuitenkin jotain siistiä ja omistan sen äidille. Niin olen päättänyt”.

Teksti: Anu Koikkalainen
Kuva: Jaakko Lukumaa

Rakas lukijamme: aika on paras joululahja. Osallistu joulukeräykseemme. Lahjoitusvaroilla tuetaan syöpätutkimusta ja annetaan taloudellista tukea vähävaraisille syöpäpotilaille ja -perheille.