”Äitini oli mielettömän lämmin ja kiltti ihminen. Olin 14-vuotias, kun hänellä diagnosoitiin rintasyöpä. Äiti sairasti viitisen vuotta, kunnes lopulta etäpesäkkeet olivat levinneet niin, että mitään ei ollut tehtävissä.

Saattoi johtua äidin sairaudesta, mutta minulla ei ollut kovin kuohuva teini-ikä. Ovet eivät paukkuneet. Äidin syövästä tuli nopeasti meidän perheen arkea ja jouduin ottamaan vastuuta asioista, joita äiti ei jaksanut hoitaa. Mankeloin jo 15-vuotiaana lakanat koko perheelle.

Katsothan Minna pikkuveljen perään

Minulle konkretisoitui nuorella iällä se, miksi veroja maksetaan. Pyörittelin äidin pilleripurkkia ja siinä näkyi lääkkeiden hinta, yli 5000 markkaa. Mietin, että on uskomatonta asua sellaisessa maassa, missä lääkkeitä voi saada.

Äiti oli toiveikas sairautensa suhteen. Hän kokeili kaikkea ja halusi nykiä kaikkia narunpäitä mitä löytyi, perinteinen lääketiede kuitenkin apuna.

En tiedä, ymmärsikö äiti jossain kohtaa,  että hän ei selviä sairaudesta. Hän ryhtyi kuitenkin puhumaan, että hän ei ole minusta huolissaan, mutta minun pitäisi katsoa pikkuveljeni perään. En halunnut kuulla sellaista. Jotenkin tästä nyt vain jatketaan, ajattelin.

Lippu puolitankoon – äiti on poissa

Äidin kuolemaa edeltävänä iltana hiippailin makuuhuoneen ohitse ja äiti oli vielä hereillä.

Olin hakenut kameran, koska taivaanrannassa oli mahtava näky: todella tummat, synkeänharmaat pilvet, joiden takaa keskikesän laskeva aurinko paistoi niin, että se piirsi pilviin kultaisen reunuksen. Kuiskasin äidille, että ulkona on aivan upea auringonlasku, jota menen kuvaamaan.

Se jäi viimeiseksi asiaksi, jonka äidille sanoin. Sitten en saanut äitiä enää hereille. Soitin ambulanssin, ja äiti menehtyi matkalla sairaalaan.

Isä ja veli olivat reissussa Italiassa.  Isä oli varmistanut lääkäriltä, että äidin tilanne ei ollut akuutti, mutta toisin kävi. Silloin ei eletty kännykkäaikaa, joten jätin isälle soittopyynnön roomalaiseen hotelliin.

Hassut asiat olivat yhtäkkiä tärkeitä.  Soitin mummolle ja lähisukulaisille. Oli tärkeää soittaa myös talonmiehelle, että lippu pitää laskea puolitankoon.  Se laskettiin.

Kun palasin äidin kuoleman jälkeen yksin tyhjään kotiin, eteisessä odotti ambulanssikyydin lasku. Seuraavana päivänä isä ja veli palasivat kotiin.

Pikkuveljestä kasvoi mahtava mies

Minulla oli hirveä huoli pikkuveljestä. Isälle sanoin puhelimessa, että kerro veljelle äidin kuolemasta jotenkin nätisti. Veljeni on hyvin järkevä mies, oli jo silloin. Hän tokaisi nähdessämme arvanneensa, että näin käy. Isä puolestaan sanoi, että näistä asetelmista täytyy vain jatkaa eteenpäin.

Äiti haudattiin keskellä kauneinta kesää. Muistan hautajaiset lähinnä kuvien kautta. Isän kanssa valittiin arkku ja värssyt.

Olin juuri kirjoittanut ylioppilaaksi ja pääsin opiskelemaan Turun yliopistoon. Suretti, kun äiti ei ehtinyt kuulla sitä.  Pyrin Turkuun juuri siksi, että äiti oli opiskellut siellä. Huoli veljestä kasvoi, kun molemmat perheen naiset häipyivät kotoa.  Tommista kasvoi lopulta aivan mahtava mies.

Voiko minulle käydä kuten äidille?

Olemme katselleet kuvia äidistä  ja olen kertonut hänestä lapsilleni.  Omat lapseni ovat nyt sen ikäisiä kuin veljeni oli silloin, kun äiti kuoli. Lapset ovat kysyneet, voiko minulle käydä kuten äidilleni? Sanon aina rehellisesti, että en ole immuuni. Aikaa on kulunut kuitenkin niin paljon, että tutkimus on mennyt eteenpäin.

Silloin kun äiti kuoli, tilastoitiin, että suomalaisista joka neljäs sairastuu syöpään. Nykyään määrä on vielä suurempi. Äitiä auttoi ajatus, että meidän nelihenkisestä perheestä hän hoiti ”syöpäosuuden”.

Tutkijat ovat taistelun eturintamassa

Taistelu-metaforasta en ole koskaan pitänyt. Se sisältää ajatuksen, että joku häviää taistelun. Ajattelen, että sen ajan lääketiede ei pystynyt auttamaan äitiä.

Oikea taistelu on siellä, missä tutkitaan pipeteillä. Tutkijat ovat taistelun eturintamassa. Sinne on ohjattava kaikki mahdolliset paukut, jotta uusien hoitojen kehittäminen ei jää kesken.

Kuolema ei pelota minua. Olen onnellinen jokaisesta vuodesta, minkä saan elää terveenä.  Kunpa saisin olla  täällä mahdollisimman pitkään antamassa lapsilleni elämän eväitä. Ihanaa, että lääketiede on mennyt eteenpäin juuri siihen suuntaan kuin pitääkin. Tässä taistelussa on voittoja.”

Teksti: Anu Koikkalainen

Tee lahjoitus syöpätutkimukselle, jotta kukaan meistä ei menettäisi läheistään syövälle >>