Professori Jukka Westermarck elää jännittäviä aikoja. Hänen tutkimusryhmänsä tulokset saattavat hyödyttää syöpäpotilaita jo 8–10 vuoden päästä – jos kaikki menee hyvin.

Syöpätutkimus on kärsivällisen ja älyllisistä haasteista innostuvan ihmisen unelmatyö. Se on iso juttu, jos omalle uralle sattuu jokin läpimurto. Aina sellaista ei osu kohdalle koko uran aikana.

”Tässä työssä täytyy osata nauttia siitä, että juna menee eteenpäin. Kuivia vuosia on kaikilla”, kertoo Suomen Syöpäinstituutin tutkimusprofessori Jukka Westermarck.

Turkulaisprofessorin omaa tutkimusta on jo ehditty kuvata moneen kertaan läpimurroksi. Parhaillaan ryhmän löytämää proteiinia aletaan hyödyntää lääkekehityksessä. Laboratoriossa 2000-luvun alussa tehty löydös voi lopulta päätyä lääkkeeksi, joka saattaa vaikuttaa miljoonien syöpäpotilaiden elämään.

”Olen tästä kaikesta tosi iloinen”, Westermarck sanoo. ”Hyvin harva pääsee nimeämään proteiinin, viemään sen lääketutkimukseen ja luomaan omaa tutkimusalaa”.

Jukka Westermarck tapaa sanoa opiskelijoilleen, että syöpä on kuin luokan viisain ja ilkein oppilas, joka ei välitä mistään säännöistä. Siksi se tuntuu olevan aina askeleen edellä. Ei ole näkyvissä sellaista päivää, jolloin syöpätutkijoiden työ voitaisiin lopettaa.

Vuodet syöpätutkijana ovat tehneet Westermarckista realistin. Hän ei enää usko siihen, että syöpä voitaisiin kokonaan voittaa. Realistisempi tavoite on tehdä syövästä krooninen sairaus, jonka kanssa voi hoitojen avulla elää hyvää elämää nykyistä pidempään.

”Olen oppinut vasta viime vuosina oikeasti arvostamaan joidenkin täsmähoitojen antamaa lyhyttä lisäelinaikaa. Se voi olla potilaalle ja hänen omaisilleen hurjan tärkeä”.

Jarru ja kaasu

Professori Westermarck on utelias ja innostuu helposti. Hän vertaa mielellään syöpäsolua autoon. Valtaosa syöpätutkimuksesta keskittyy kaasupolkimen toimintaan ja sen ymmärtämiseen, mutta Westermarckin tutkimusryhmä on kiinnostunut jarrusta.

”Tavoitteenamme on saada jarru pidettyä pohjassa niin, että syöpäsolu ei pääse kasvamaan”.

Westermarckin tutkima proteiini on CIP2A, joka vaikuttaa solujen muuttumiseen syöpäsoluiksi. Käytännössä se estää solun kasvua jarruttavan proteiinin eli ns. jarruproteiinin toimintaa. Näin solu pääsee kasvamaan hallitsemattomasti, alkaa saada syöpäsolulle tyypillisiä ominaisuuksia ja usein kehittyy syöväksi.

Tutkimus on edennyt vaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa tutkijat saivat selville, mikä on CIP2A-proteiinin merkitys. Sen jälkeen CIP2A saatiin muokattua kristallirakenteeksi, missä oli kahden vuoden työ. Sitä uudenvuodenyötä Westermarck ei unohda koskaan.

”Tulimme kotiin uudenvuodenjuhlista ja löysin sähköpostista yhteistyökumppanimme lähettämän CIP2A:n juuri valmistuneen kristallirakennekuvan. Jäin tutkimaan sitä loppuyöksi”.

Proteiinin rakennekuvan avulla voidaan miettiä uusia strategioita, joilla sen toimintaan olisi mahdollista vaikuttaa. Siitä nähdään tarkasti myös proteiinin muodot. Mahdollisen lääkkeen kehittämistä varten on tärkeää, että proteiinista löytyy taskuja eli sopivia tarttumiskohtia lääkemolekyyleille.

Soluviljelyiden ja eläinmallien perusteella turkulaistutkijat tietävät, että CIP2A:n poistaminen solusta lopettaa syövän kasvun ja parantaa hoitovastetta. Se ei myöskään aiheuttanut hiirille merkittäviä haittavaikutuksia. Ihmisiltä CIP2A:ta ei voi poistaa, mutta sen toimintaa on ehkä mahdollista estää.

Elokuussa 2015 tutkimukseen otettiin mukaan belgialainen lääkekehitysyhtiö CD3. Se oli tärkeä askel. Yhteistyön tarkoituksena on kehittää uudenlainen pienimolekyylinen lääke, joka estää CIP2A:n toiminnan.

Matkaan mahtuu vielä monta mutkaa ja avointa kysymystä.

”Vaikka saisimme lääkemolekyylin aikaiseksi, se ei automaattisesti johda lääkkeeseen”, Westermarck muistuttaa.

Ensiksi lääkemolekyylia testataan solumalleissa, sitten hiirimalleissa. Välillä sitä parannellaan yhdessä lääkekehitysyhtiön kanssa. Jos kaikki menee hyvin, lääkemolekyyli pääsee kliinisiin tutkimuksiin. Jos nekin sujuvat odotetusti eikä matkaan tule suuria viiveitä, CIP2A:ta salpaava lääke voi olla markkinoilla jo 8–10 vuoden kuluttua.

Professori Jukka Westermarck kuvattuna Turun yliopiston Biotekniikan keskuksessa. Anni Laine ja Laxman Yetukuri (Intia). Molemmat tohtorita eli siis postdoktoraalitutkijoita. Se työ josta haastattelussa puhutaan pohjautuu pitkälti Annin tekemiin löydöksiin. Kuva: Vesa-Matti Väärä.

Syöpä pääsee irti

CIP2A kiinnostaa tutkijoita myös muualla. Maailmassa julkaistaan siihen liittyviä tutkimuksia tasaiseen tahtiin. Westermarckin ryhmän nimeämä proteiini on löydetty jo yli 20 syövästä. Sillä on kliininen eli hoidon kannalta keskeinen merkitys kaikissa yleisimmissä syövissä.

Onko joitakin syöpätyyppejä, joissa ei ole CIP2A-proteiinia?

”Sellaisia tutkimuksia ei ainakaan ole julkaistu”, Westermarck sanoo.

CIP2A on erityisen kiinnostava, koska se saa syövän käyttäytymään äkäisemmin. Käytännössä siis CIP2A-positiiviset syövät ovat muita aggressiivisempia.

Syöpätutkijoilla ei ole pulaa tutkimusaiheista, vaan pikemminkin runsaudenpula. Kiinnostavia aiheita on niin paljon, että suunnan valitseminen on joskus vaikeaa.

”Omassa tutkimuksessani keskitytään nyt rintasyövän kahteen alatyyppiin: basaalisen tyypin rintasyöpään ja HER2-positiiviseen rintasyöpään”, Westermarck kertoo.

Syöpäsäätiön suurapuraha antaa Jukka Westermarckille uskoa siihen, että hänen valitsemansa tutkimussuunta on oikea. Kolmivuotinen apuraha mahdollistaa kalliiden laboratoriotutkimusten tekemisen sekä kahden uuden tutkijan palkkaamisen.

”Ajattelen, että tämän apurahan avulla minulla on oikeus katsoa, mihin tämä tutkimussuunta vie”.

Apua naapurista

Tutkijat tapaavat toisiaan seminaareissa ja maailmalla. Professori Jukka Westermarck ei arastele kertoa tutkimuksestaan tai ajatuksistaan toisille.

”Jos en kerro asioistani tai ongelmistani toisille, kukaan ei voi auttaa minua. Näin blokkaisin itseni ulkopuolelle”.

Useamman kerran on käynyt niin, että illallispöydän vieruskaverilla on jokin uusi ajatus – tai hän on tutkinut hieman samaa asiaa toisesta näkökulmasta. Ei ole tavatonta, että keskustelu päätyy siihen, että tutkijaryhmät jakavat tietojaan ja aineistojaan keskenään – sekä julkaisevat lopullisen löydöksen yhdessä.

”Tieteessä suurin osa ihmisistä on liikkeellä jalolla ja rehellisellä mielellä. He haluavat vain hyvää. Se motivoi minua tekemään tutkimusta”, Westermarck kertoo.

Parhaimmillaan tutkijakollegat haluavat auttaa toisiaan ja samalla oppia itse.

Muiden kiinnostus saa Jukka Westermarckin hyvälle tuulelle. Hän ei pelkää kilpailua, vaan on päinvastoin iloinen aina, kun joku muu julkaisee jotakin CIP2A-proteiinista.

”Se osoittaa, että aihe on muidenkin mielestä tärkeä. Tämä on kuin oman lapsen kasvun seuraamista. Jos jokin toinen ryhmä julkaisisi täsmälleen saman asian hieman meitä aikaisemmin, se olisi tosi harmillinen sattuma. Mutta ei sitä kannata pelätä”.

Tuntemattomaan

Westermarck ei usko, että mahdollisesti markkinoille saatava CIP2A-salpaaja parantaisi yksinään dramaattisesti rinta- tai jonkun muun syövän hoitotuloksia.

Syöpä on niin monimuotoinen ja ovela, että pelkän jarrun painaminen ei pysäytä sitä. Toisaalta sekin on jo käynyt ilmi, että pelkän kaasupolkimen tunteminen ja käyttäminen ei riitä. Molempia tarvitaan.

”Uskon, että paras lopputulos saadaan, kun jarruun ja kaasuun vaikuttavia lääkkeitä käytetään yhdessä. Pitkään oli unohduksissa biokemian perusperiaate näiden kahden mekanismin vuorovaikutuksesta”.

Oikeastaan Westermarck ajattelee, että CIP2A:ta salpaavan lääkemolekyylin tai lopulta lääkkeen kehittäminen ei ole välttämättä edes kaikkein tärkein asia. Tutkimuksessa yhden asian ratkaiseminen avaa uusia kysymyksiä ja uusia ovia, joiden takaa voi löytyä jotakin vielä isompaa ja tärkeämpää.

”Matkan varrella oppii uutta, joka voi edelleen mahdollistaa ihan uusia asioita. Ikinä ei tiedä, mitä edessä on”, Westermarck sanoo.

Kärsivällisyys ei ole Westermarckin mukaan tutkijan ainoa tärkeä ominaisuus, vaan myös innostumista ja kiinnostusta tutkimiseen tarvitaan. Siinä vaiheessa kannattaa miettiä itselleen muuta tekemistä, kun tekemisen palo sammuu ja takki tuntuu tyhjältä.

”Minun isoin vaikutukseni syöpätutkimukseen ei loppujen lopuksi välttämättä olekaan CIP2A-tutkimus, vaan esimerkiksi se, että olen onnistunut innostamaan jotakin väitöskirja- tai postdoc-tutkijaa tekemään vielä tärkeämpiä löydöksiä”.

Teksti: Marika Javanainen

Kuvat: Vesa-Matti Väärä

Professori Jukka Westermarckin tutkimusryhmä sai vuonna 2015 Syöpäsäätiön Aura, Anna ja Hanna Vuolle-Apialan rahastosta 300 000 euron kolmivuotisen suurapurahan tutkimukseensa Kliinisesti haastavien rintasyövän alatyyppien kohdennetut hoidot.