Avattuani puhelimeni huomasin, että Laura oli soittanut useita kertoja.

Soittaessani takaisin hän kertoi itkuisena, että hänen päästään on löytynyt kasvain. En ollut nukkunut neljään päivään enkä heti ymmärtänyt mistä on kysymys. Ensimmäinen ajatukseni oli, että menetänkö Lauran, mutta en halunnut sen olevan totta.

Leikkauksen lähestyessä en ymmärtänyt kuinka peloissaan Laura oli, ettei hän selviäisi. Pelkäsin pahinta itsekin, mutta siitä en puhunut kenellekään.

Olimme olleet yhdessä yhdeksän vuotta ja poikamme täytti kaksi vuotta, kun Lauran sytostaatit alkoivat. Sairaus oli vaikuttanut koko parisuhteemme dynamiikkaan. Minun silmissäni Laura on aina ollut meidän ”susilaumamme” johtaja. Yhtäkkiä hän oli vakavasti sairas enkä tiennyt mitä tehdä.

Lauran sairastuttua ymmärsin, että omaa aikaa on uskallettava ottaa, että jaksan olla tukena.

Nyt meillä on kaikki onneksi hyvin ja vaikka Lauralle jäikin aivovamma, joka vaikeuttaa arkeamme, on johtaja oikeutetusti palannut paikalleen.

Tulevaisuudessa toivon, että elämme tavallista elämää eikä meidän enää tarvitse pelätä. Poikamme käy koulua ja saamme yhdessä olla osa sekä hänen että toistemme elämää.

Teksti: Jussi Lahti
Kuva: Tuukka Kiviranta

Löydä oma tapasi auttaa:

Ryhdy kuukausilahjoittajaksi >>

Tee yrityslahjoitus >>