”Sillä hetkellä kun minulle kerrottiin, että minulla on syöpä, koko maailmani pysähtyi. Ainoa asia mitä pystyin ajattelemaan oli: ”entäs lapseni”.

Lapseni on ollut kantava voimavara läpi taudin. Hänen takiaan jaksan leikkaukset, hoidot ja huonon olon. Mitä vaan.

Äitiys ja syöpä on vaikea asia.

Sitä haluaa antaa lapselle kaiken kauniin ja parhaan. Ihanat muistot lapsuudesta. Omalla kohdalla kärsin tästä paljon ja itkin lukuisia öitä. Miksi juuri minä ja miksi juuri minun lapseni?

”Äiti ei pysty vielä” oli lause, jota opin vihaamaan. Mutta äitiys oli myös voimavara. Sen ansiosta nousin sängystä ja menin ulos. Istuin ja katsoin kun lapseni leikki. Se tuntui tärkeältä sekä minulle että pojalle.

Täytyy löytää herkkä tasapaino, kun kertoo lapselle syövästä. Halusin tehdä sen rehellisesti, mutta ilman, että lapsi pelkää. Sattui kertoa lapselle, että äiti on kipeä ja menossa leikkaukseen. Jättää kertomatta, ettei äiti tiedä tuleeko sieltä enää takaisin. Monet itkut ja yölliset hetket lapsen sängyn laidassa viettäneenä  uskon, ettei mikään voi sattua enempää. Ainakaan minua. Ikäänkuin ei riittäisi, että on sairas ja syöpä tekee tuhoja. Sen lisäksi on kannettava huolta ja murhetta siitä miten lapsi pärjää.

Jossain vaiheessa päähän iskee ajatus: ”Kuka silittää sinut öisin uneen, kun minä olen poissa? Onko maailma sinulle reilu, kun minä en pysty sinua suojelemaan?

Kaikesta huolimatta äitiys on voimavara. Äidit ovat mahtavia ja äidinrakkaus on voimakkainta. Päätin alkaa elää kausi kerrallaan. Halusin nähdä kun pojalta lähtee ensimmäinen hammas. Kun hän menee ykkösluokalle. Kun hän oppii ajamaan ilman apupyöriä. Vielä yhden kerran edes syntymäpäivät ja ainakin joulu. Lapsen takia. Ja tässä minä vielä olen neljän vuoden jälkeen, vaikka siihen ei kukaan uskonut.

Poikani on nyt vanhempi ja hän saa kertoa itse milloin häntä pelottaa. Olemme aina puhuneet kaikesta rehellisesti, mutta lapsentasoisesti.

”Hän on myös vahva, en yksin minä.”

Minulla oli syntymäpäivät huhtikuussa. Poikani oli tehnyt kortin, jossa luki ”äiti, kiitos kun olet vahva ja taas vuoden vanhempi”. Pisti naurattamaan, mutta samalla oivalsin, että tuo pieni ihminen on kulkenut rinnallani 8 vuotta. Niistä neljä vuotta hän on katsonut kuinka minä yritän ja yritän. Hän on myös vahva, en yksin minä.

Tällä hetkellä olen remissiossa. Se tarkoittaa sitä, että syöpä on saatu toistaiseksi kuriin. Kontrolli on tulossa ja sitten taas nähdään mitä tehdään. Olen jo vuosia sitten varautunut kaikkeen. Lapselleni olen kirjoittanut kirjeet vuosiksi eteenpäin. Joka syntymäpäivä hän sellaisen saa, olinpa minä täällä tai en.

Maailmalle olen vain joku, mutta lapselleni olen koko maailma. Kuten kaikki äidit ovat. Toivon kaikille äideille, äitipuolille, mummoille ja siskoille hyvää äitienpäivää!

Tee lahjoitus syöpätutkimukselle, jotta kukaan meistä ei menettäisi läheistään syövälle >>