Keräyksen suojelijat

TASAVALLAN PRESIDENTIN TERVEHDYS

Monelle suomalaiselle halu auttaa on lähellä sydäntä. Moni toimii eri järjestöissä aktiivisesti – osa taas auttaa lähes huomaamattaan esimerkiksi olemalla läsnä tai lahjoittamalla keräyksiin. Auttaminen voi lähteä hyvin tavallisista ja pienistäkin asioista. Vaikka avun todellisen arvon tietää vain avun saaja, niin auttamisesta saa tulla hyvä mieli myös auttajalle itselleen.

Syöpäsäätiö on toiminut 70 vuoden ajan tärkeässä auttamistehtävässä syöpäsairauksien ja -hoidon parantamiseksi. Syöpä aiheuttaa paljon inhimillistä kärsimystä: sairastuneiden määrä on kasvanut ja heistä joka kolmas menehtyy. Toisaalta Syöpäsäätiön historian aikana on päästy merkittäviä askeleita eteenpäin. Säätiön perustamisvuonna 1948 vain yksi kolmesta sairastuneesta jäi henkiin, nykyään kaksi kolmesta selviää.

Maamme terveydenhuolto ja siihen liittyvä tutkimus on maailman huippua. Laatu on näkynyt myös syöpäsairauksien hoidossa. Yhteiskunnan tukiverkko on oleellinen terveydenhuollossa ja lääketieteen tutkimuksessa. Pienenä maana on kuitenkin hyvin tärkeää, että myös Syöpäsäätiön kaltaiset toimijat vapaaehtoisesti ja aktiivisesti ovat tukemassa, jotta maailman parhaisiin lukeutuva osaaminen ja hoito kehittyvät Suomessa.

Onnittelen Syöpäsäätiötä 70 vuoden avustustyöstä ja toivotan aktiivisuutta sekä menestystä myös tulevina vuosikymmeninä.

 

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön allekirjoitus.

 

 

Sauli Niinistö
Tasavallan presidentti
Syöpäsäätiön 70-vuotisjuhlavuoden suurkeräyksen suojelija