Maryam Razavi: ”En tiedä kuinka monta yhteistä joulua on jäljellä”
Puhelinsoitto Kööpenhaminan lentokentällä muutti kaiken. Maryamin elämässä alkoi myllerrys, jonka jälkeen tärkeää on vain tämä hetki. Maryam ei halua menettää maailman rakkainta ihmistä – saisipa äiti elää.
Pieni Maryam taisi pelätä joulupukkia aina. Onneksi äidin syliin saattoi juosta turvaan, jos jännitti liikaa. Hän oli ujo tyttö, se, joka ei suostunut laulamaan pukille. Joulussa oli silti taikaa.
Nyt aikuisena joulu on erilaista. Työnsä vuoksi paljon matkustellut Maryam palaa aina jouluksi kotiin rauhoittumaan. Tärkeintä on päästä jouluaattona vanhempien luokse: ”Mieleen on hiipinyt ajatus, että en enää tiedä kuinka monta yhteistä joulua meillä on jäljellä. Siksi en halua enää mitään muuta, kuin olla perheeni kanssa”, Maryam toteaa.
Puheluista pahin tuli yllättäen
Kuusi vuotta sitten Maryam oli kuvausmatkalla Kööpenhaminassa. Hän odotteli lentokentällä paluulentoaan, kun äiti soitti. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä, sillä äiti ja tytär soittelivat aina ennen lentoa. Se oli heidän yhteinen tapansa.
Sillä kertaa äiti kuulosti kuitenkin oudolta, eikä hän halunnut sanoa miksi. ”Puhutaan sitten kun tavataan”, hän yritti.
”Pistän harvoin äidille hanttiin, mutta sillä kertaa en antanut periksi. Sanoin, että en voi nousta lennolle ennen kuin kerrot mikä sinulla on, kuulostat niin oudolta”, Maryam kertaa.
Lopulta äiti vastasi: ”Minulla on diagnosoitu parantumaton suolistosyöpä.”
Siinä hetkessä se tapahtui: tax-freemyymälän karkkihyllyjen välissä Maryamin maailma romahti. Syöpä astui hänen perheensä elämään.
Roolit vaihtuivat salamannopeasti
Lentokentällä saatu puhelu oli vedenjakaja, jonka jälkeen äidin ja tyttären roolit menivät ylösalaisin.
”Halusin olla äidilleni sellainen, kuin äiti on ollut minulle. En tiedä olenko osannut olla niin isona tukena kuin toivoisin. Välillä tuntuu, että itsekin on niin heikko tämän sairauden äärellä”, Maryam myöntää.
Puhelun jälkeen tulivat tunteet.
Riittämättömyys, suuttumus ja vihaisuus. Epämääräisyys ja epätietoisuus. ”Ei vaan ollut vastauksia, ei mitään konkreettista mistä ottaa kiinni. Se oli rankka mylly.”
Vaikka tapahtuneesta on jo vuosia, muistot laukaisevat tärinän, jonka Maryam tuntee yhä kehossaan.
”Se joulu oli hiljainen. Ei niillä joulukoristeilla ollut mitään merkitystä, kunhan saimme vain olla yhdessä.”
Hiljainen joulu
Lopulta äiti leikattiin ja oli valtava helpotus, kun syöpä saatiin kuriin. ”Pikkuhiljaa uskalsimme elää sitä samaa elämää, kuin ennen diagnoosia”, Maryam kertoo. Leikkauksen jälkeen hän ei uskaltanut laittaa puhelinta äänettömälle öisinkään, jos äiti sattuisi tarvitsemaan apua. Jos pitäisi soittaa vaikka ambulanssi paikalle. Maryam halusi olla aina valmiina.
Kaikki oli hetken hyvin ja huolettomuus palaili pikkuhiljaa elämään. Lähestyvän joulun mukana tuli kuitenkin uutinen; äidin syöpä oli uusiutunut ja keuhkoista oli löytynyt etäpesäkkeitä.
”Se joulu oli hiljainen. Ei niillä joulukoristeilla ollut mitään merkitystä, kunhan saimme vain olla yhdessä.”
Yhteistä aikaa haluaa varjella
Syöpä on jäänyt pysyväksi osaksi Maryamin äidin ja koko perheen elämää. Se tarkoittaa jatkuvia kontrolleja ja jännitystä niiden välissä. Nykytutkimuksen valossa tiedetään, että äidin syöpä on parantumaton. Hoidoilla saadaan lisäaikaa.
”Nostan hattua lääketieteelliselle osaamiselle, koska etäpesäkkeiden kasvu on pystytty pitämään stabiilina. Elämä etenee silti kuukausi kerrallaan, koska tiedän, että äitiä jännittää mennä kontrolleihin. Minuakin jännittää. Sitten vain toivotaan parasta, kun pääsemme kuulemaan tulokset”, Maryam sanoo.
”Ei ole muuta kuin tämä hetki ja sitä haluaa nyt varjella. Siitä saa myös nauttia. Toivon, että kenenkään ei tarvitse käydä läpi näin kovaa myllerrystä tajutakseen tätä.”
Teksti: Anu Koikkalainen
Kuva: Jaakko Lukumaa